6.9.02

nykypäivän avioon menijöillä on usein jo pitkään pystyssä ollut huusholli täynnä tavaraa. tuttu teksti kutsuissa on "meillä on jo kaikkea, joten ohessa tilinumeromme....". me, joilla on jo kaikkea voisimmekin harkita tutustumista tämän säätiön toimintaan. i do- foundationin auttamana voi ohjata häälahjansa hyvään tarkoitukseen.

4.9.02

etsiskelin netistä suomen asiallisimman liivikaupan, viipurin erikoiskorsettiliikkeen mahdollisia kotisivuja. niitähän ei löytynyt, mutta sen sijaan huikea transvestiittiasian tietosivusto, jolta löytyi mm. mainio lista hyvää palvelua mekoissa viihtyville uroille tarjoavista alusasuliikkeistä, josta on hyötyä myös 24/7- tytölle.

3.9.02

kuninkaalliset häät ovat aina yhtä oivallinen saippuaspektaakkeli. varhaisin muistikuvani aiheesta on tietenkin charlesin ja dianan vihille meno, jonka kunniaksi panimot ympäri britannian laativat
nimikko-oluita.
kruunupääkrääsän keräily lienee suosittu harrastus monarkkimaissa; miten olisi aito charles ja diana- ilmantuoksutin vuodelta 1981,
vain 5 puntaa?
kirkkoherranvirasto on auki absurdeihin aikoihin. pitäisi ottaa yhteyttä sinne, mutta tilaisuus vilahtaa aina käsistä. kävimme katsomassa herran huonetta, ja se vei sydämemme, kuten myös koko hämäläinen kulttuurimaisema sen ympärillä. pääkallonpaikalla pukkilassa on myös tosi funkkaava vanha korjaamo. harmi että ei ole kuvaa tässä näytiksi.